Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry

Lehdistötiedote

Tietotekniikan tutkimussäätiön väitöskirjapalkinto Guido Giuntille

Guido Giuntin väitöskirja tarkastelee digitaalisten terveyssovellusten suunnittelua kroonisten sairauksien itsehoitoon ja kyseinen väitöstutkimus tehtiin yhteistyössä espanjalaisen terveysteknologiayrityksen Salumedian kanssa.

Jussi Nissilä TIVIAn uudeksi toiminnanjohtajaksi

Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry on nimittänyt uudeksi toiminnanjohtajakseen KTT Jussi Nissilän. Hän seuraa tehtävässä Mika Heleniusta, joka jättää tehtävänsä omasta pyynnöstään toukokuun alussa.

Suomalainen tekoälyn asiantuntija kutsuttu EU:n osaamisen kehittämisen asiantuntijaryhmään

TIVIAn toiminnanjohtaja on kutsuttu asiantuntijaksi Euroopan laajuisen digitaalisen osaamisen kehittämispolitiikan valmistelun huippuasiantuntijaryhmään (High Level Expert Group) erityisesti EU:n osaamisen, sisämarkkinan, teollisuuden, yrittäjyyden ja pk-yritysten kilpailukyvyn kehittämisen näkökulmasta.

Erityisesti ohjelmistoalaa vaivaa työvoiman puute: Ohjelmistoalalle esitetään kuutta uutta korkeakouluyksikköä

TEM Toimialojen kasvuseminaarissa Säätytalolla TIVIAn toiminnanjohtaja Mika Helenius esitti tuoreita eurooppalaisia tutkimustuloksia kansantalouden kannalta erittäin merkittävän ohjelmistoalan näkökulmasta.

TIVIA valitsi vuoden 2017 tietotekniikkavaikuttajan ja -palvelun

TIVIA valitsi perinteiseen tapaan vuoden tietotekniikkavaikuttajan ja -palvelun. Tänä vuonna valinnoissa painotettiin erityisesti käyttäjä- ja palvelukokemuksen käytettävyysnäkökulmaa. ”Käytettävyys, palvelu- ja käyttäjäkokemuksen asiakaskohtaisuus ovat modernien verkkopalveluiden strategisia menestystekijöitä toimialasta riippumatta. Käyttöliittymistä on tullut ohjelmistosuunnittelun yksi arvokkaimmista osa-alueista asiakkaiden hurmaamisessa, palvelussa ja arvon välittämisessä.”, toteaa TIVIAn toiminnanjohtaja Mika Helenius.

TIVIA sai uuden hallituksen vuodelle 2018

Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry valitsi uuden hallituksen syksyn liittokokouksessa 25.11.2017. Hallitukseen valittiin vaalivaliokunnan esityksen mukaisesti kolme uutta jäsentä, jotka työskentelevät hallituksessa kaudella 2018–2019. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Juha-Pekka Leskinen.

Suomesta ei synny digivientiä ilman osaamista

Tuoreessa Euroopan komission Talent for Europe – Towards an Agenda for 2020 and beyond -raportissa nostetaan esille kuusi strategista korkean teknologian johtamissuositusta. Raportissa avataan vuosina 2007–2016 tehdyn laajan osaamisen kehittämishankkeeseen eri vaiheita. Raportin tulokset perustuvat yli 1 000 asiantuntijan haastatteluun ja yli 1 500 eri organisaation vastauksiin vuosina 2015–2016.

Ohjelmisto-osaaminen Suomen talouskasvun ja uudistumisen jarruna – vuonna 2020 Suomesta puuttuu 15 000 ohjelmistoammattilaista

Suomessa tarvittaisiin heti 7 000 uutta ohjelmistoammattilaista ja laskelmamme mukaan tämä tarve kasvaa noin 3 800 henkilöllä vuodessa. Tarvetta täyttämään valmistuu yliopistoista vuosittain vain 1 100 ICT-osaajaa, joista varsinaisia yliopistotason ohjelmistosuunnittelun ammattilaisia on alle 300. Ohjelmistoalan työvoimapula on merkittävä este Suomen menestykselle ja talouskasvutavoitteiden toteutumiselle eikä pula koske vain ohjelmistoalaa vaan koko yhteiskunnan uudistumista.

TIVIAn hallitus uudistui vuoden alussa

Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry valitsi uuden hallituksen syksyn liittokokouksessa. Hallitukseen valittiin vaalivaliokunnan esityksestä kaksi uutta jäsentä, jotka työskentelevät hallituksessa kaksivuotiskauden 2017–2018. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Juha-Pekka Leskinen.

ICT-alan myynnin esteet -tutkimuksen tulokset ovat julkaistu

Tänään julkistettu Ohjelmistoyrittäjien ja Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIAn teettämä, ja ProGrowthin tuottama, tutkimus kertoo, mitkä ovat ICT-alan myynnin esteet. Näkemyksiä kysyttiin reilulta sadalta ICT-yritysten johtajalta. Tulokset kertovat karua kieltä myynnin ja digitaalisuuden tilasta.